torstai 14. maaliskuuta 2013

14.3

Ronjalla oli kivaa töissä, meni 10 töihin. Ronjalla ei ollut yhtään tylsää kun oli koko ajan tekemistä. Ronja alkoi leikata kurkkua, suolakurkkua, kinkkua, perunaa, mirepox tyylillä zuccinia, porkkanaa, paprikakuutiota, lihaa, perkasi kanaa, ja ronja jäi ylitöihin, koska paprikaa oli viellä jäljellä. Oli loistopäivä, leikkasi paljon ja ei tehnyt annoksia, ollut hotellilla ja pelannut nikitaa vastaan ja voittanut aina.

Roosa oli taas pilkkonut, pilkkonut ja pilkkonut. Sai maistaa majavakeittoa. Maistui riistalta, vähän hirveltä. Roosa teki kaksi isoa muovista gn-astiaa salaattia, jotka sisälti paprikaa, kiinankaalia, kurkkua. Alkoi ruveta leikata paljon herkkusieniä, joista oli erimielisyyksiä minkä kokoisia piti leikata. Leikkasi lisää caslov-salaattia, teki niitäkin kaksi pakillista. Roosa söi taas leivitettyä possua riisin kera. Joi kahvia. Roosa sai pilkkoa ratatuille aineksia mirepox-tyylillä. Leikkasi loppupäivän vihreitä sipuleita. Roosa unohti käydä kaupassa, hänellä on vain nuudeleita syötäväksi.

Marleena meni 10 töihin. Martin oli töissä tänään, ja oli jonkun kanssa puhua. Fileoi lohta tietyn kokoisiksi. Leikkasi purjoa, retiisiä, kurkkua ja paprikaa. Martin toi Marleenalle lohta ja sipulia, josta hän joutui ottamaan kalasta ruskean osan pois, ja teki pieniä brunoise kuutioita, ja mixasi ne keskenään ja pisti astiaan ja kansi päälle ja jääkaappiin. Teki sandwichesejä tummasta leivästä, joissa oli sulatejuustoa, salaattia, meetvurstia, leikkasi suolakurkkuja koristeiksi, laittoi vadille esille. Leikkasi paljon muille. Teki kurkkukaalisalaatin ja pisti uuniin paahtumaan pottuja. Salaattiin tuli mustapippuria, suolaa ja öljyä. Pisti pekonirullia tarjottimelle.

Nikita meni 9 töihin. Nikita ei puhunut yhtään sanaa venäjää tänään. Aamulla kuori punajuuria, leikkasi niistä slaisseja, leikkasi pekonia brunoise tyylillä ja leikkasi sipuleita, jonka jälkeen nikita paistoi ne. Nikita on ollut koko päivän kristan kanssa, ja on joutunut puhumaan koko päivän englantia. Teki kaksi kertaa maustevoita, leikkaisi juustoa koneella, leikkasi lihaa, possua, piti ottaa luumut, paprikat ja purjot pois lihasta, jonka jälkeen leikkasi niistä brunoise kuutioita. Leikkasi banaaneja, teki viillon siihen ja pisti uuniin, josta tuli jälkiruokia. Nikita kävi salilla töiden jälkeen, ja pelannut ronjaa vastaan ja hävinnyt aina.

Mathiaksen aamu alkoi normaalisti, siivoojat tuli, mathias lähti kiertämään kaubamajasta vaatteita. Kävi rimin kautta takaisin hotellille, tietokone päälle ja leffa pyörimään Robots-niminen elokuva, joka on lastenelokuva. Heräsi Oonan kyselyihin, passi löytyi nikitan sängyn alta. Nikita tuli hotellille, he näkivät Oonan ja vilkuttivat hänelle, oona soitti heille, että onko joku hätänä. Mathias meni neljään töihin, leikkasi aluksi tosi paljon. Leikkasi juuriselleriä, porkkanaa ja paprikaa, jotka olivat lisukkeita. Mathias söi omaatekemää tandorikanaa. Oona saapui paikalle, mathias teki papadumbseja. Mathias teki semmoista kalmaria, jonka sisään tuli ankeriasta ja mustaa couscousia. Oona sai maistaa pistaasiasorbettia. Oona sai maistaa oxtailia. Pesi pöytiä. Mathias piti työpistettä erittäin puhtaana.

Jyri meni 10 töihin. Toi heti tomaatteja, piti leikata ne lohkoiksi. Leikkasi suolakurkkuja, punasipulia, teki salaatin niistä, mihin tuli pippuria, suolaa ja sokeria. Kuori katkarapuja, teki pestoa, johon tuli basilikaa, öljyä, valkosipulia, pinjansiemeniä. Sai syödä savustettua pihviä. Ei oikein tykännyt siitä. Pekoniin rullattu peruna. Ja herkkusienikastiketta. Sai tehdä tornettoja, alusta loppuun.Nyppi lohesta ruotoja. Kävi illalla kaupassa.

Tino meni 9 töihin. Leikkasi paprikaa, parsakaalia, zuccinia. Paistoi kanapihvejä, täytti kananrinnat, teki marinaadin kanafileille, teki appelsiini fildantteja, leikkasi kurkkua, hunajamelonia ja teki niistä salsaa. Tuli takaisin töistä, huomasi, että tietokone on rikki, ja sitten lähti jyrin kanssa kauppaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti