torstai 21. maaliskuuta 2013

Tänään heräsin aikasin innoissani koska oli viimeinen työpäivä :) menin 10 töihin ja leikkasin tänään kurkkua ja tomaattia. Leikkasin myös kaalia paljon siivuiksi ja porkkanaa leikkasin julienne tyylillä. Tein myös hienoja hedelmä trailejä, toisen piti painaa 2,5 kg ja toisen 4 kg. Oli vähän tylsä päivä muuten, mutta silti tein kaiken hyvällä tuulella koska tiesin että huomenna pääsee kotiin. Leikkasin loppupäivästä possua brunoiseksi, ja paljon.

Tänään töiden jälkeen kävin Taskussa ostamassa karkkia Rimistä tuliaisiksi, ja sitten tulin hotellille pakkaamaan. Sitten lähdettiin kaikki muut paitsi Oona ja Arja, pelaamaan Megazonea, oli tosi kivaa! Siitä mentiin suoraa Matiaksen työpaikalle Mokaan, ja Oona ja Arja oli järjestänyt hienon neljän ruokalajin illallisen. Ensimmäisenä oli salaatti, joka oli tosi hyvää, sitten oli häränhäntää ja shufflea, pääruokana oli possua ja lohkoperunoita ja jälkiruoaksi savustettua suklaajäätelöä. Annokset olivat upeita, ja ne oli tehty varta vasten meille. Oli mukava viettää aikaa vielä näin viimeisenä iltana, ja puhuttiin matkasta ja mitä se on opettanut. Itse olen tyytyväinen työpaikkaani ja sen ihmisiin, kaikki olivat mukavia ja ottivat minut mukaan porukkaansa. En tuntenut oloani yksinäiseksi. Matka oli kasvattava ja rakentava kokemus, ja jos minulta kysyttäisiin uudestaan että lähtisinkö, niin vastaus olisi kyllä. Stressaan vaan se, että meneekö matkalaukun paino yli 20kg tai että mahtuuko kaikki, mutta eiköhän se matkalaukku saadaan Suomeen saakka. Huomenna käyn vielä moikkaamassa viimeisen kerran ja viemässä suklaata työpaikalle. Tulee ikävä kaikkia, mutta kiva lähteä takaisin Suomeen. Goodbye Estonia ja täältä tullaan Suomi!



                                                                     Oxtail shuffle
                      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti