tiistai 5. maaliskuuta 2013



Kuva Dorpat hotellin buffasta



Kun aamulla heräsin, Nikita ja Jyri oli lähtenyt jo yhdeksäksi töihin. Reetu lähti mun kanssa samaa matkaa kymmeneksi. Roosa ja Tino meni myös kymmeneen. Ronja ei mennyt töihin koska oli lämpöä aamulla. Tino nukkui hieman pommiin, heräsi Oonan koputukseen, lähti niin nopeasti ettei Oona kerennyt huomata. Tino teki schnitzel pihvejä ja käyttti vakuumikonetta tokaa kertaa. Schintzel pihveihin käytetään täysjyväkorppujauhoa. Tino teki myös kanankoiville marinadin. Tino pääsi kahen aikaa töistä koska ei ollut tekemistä. Nikita kerkesi töihin vaikka heräsi hieman myöhässä. Nikita teki rahkapullia aamulla. Oli kuulemma hiljasta aamusta ja ehti juoda hyvin kahvia. Kun alkoi tulla kiire, Nikita leikkasi kinkkukuutioita, purjokuutioita, paprikakuutioita ja niistä tehtiin kakku. Hän pääsi myös leikkaamaan naudan lihaa ja sen jälkeen oli lisää seisoskelua. Nikitalta kysyttiin noin puol 2 aikaa että haluatko lähteä kotiin, mutta Nikita vastasi ei ja sai tekemistä ja oli töissä kolmeen asti. Reetun päivä oli rankka, ja paljon hommia. Keitti 10kg perunoita, teki spagettia mutta valmispastasta, valmisti annoksia. Reetua ärsytti ku joutui leikata noin 40 paprikaa. Reetu, Nikita ja Tino kävivät illalla vielä kaupassa ja Nikita otti puolen tunnin päikkärit. Jyrin päivä koostui salaattien ja jälkkärien tekemisestä. Jyri teki jäkiruoan nimeltä chocolate fondante ja marjapiirakan jonka päälle tuli jäätelöä. Hän  teki myös tornedorea. Lähti myöhemmin mun ja Oonan kanssa kaupoille. Roosa oli noin 10 minuuttia myöhässä töistä, pilkkoi taas kaikenlaista, esimerkiksi inkivääriä ja opetteli vihannesleikkurin käyttöä. Teki myös salaatteja ala carte ruokiin ja auttoi leipuria asettelemaan taikinan vuokaan. Oona kävi Roosaa katsomassa tänään ja otti myös kuvia. Roosa kävi töiden jälkeen isänsä ja äitipuolensa kanssa syömässä ja kaupoilla. Ronja heräsi aamulla ja mittasi kuumeen, ja oli lämpöä noin 37,5 astetta. Ronjan päivä on menny leipäillessä, teetä juodessa ja lääkkeitä ottaessa. Olo vielä kipeä mutta toivottavasti paranee pian. :)







                                                     Roosa työskentelemässä ahkerasti  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti