torstai 7. maaliskuuta 2013

Sairastuminen jakautuu

Roosa pilkkoi koko päivän, teki krutonkeja, ja leikkasi julienneja. Oli tulossa hotellille, sai älynväläyksen, että ei ollut ruokaa ja ei ollut saanut kahvia, joten poikkesi kaupan kautta. Oli kuin aurinko kun saapui hotellille. Roosalla oli päivän päätteeksi hyvä fiilis. Marleena meni töihin, oli kipeä olo. Teki yhteensä yli 1000 pyöreää leipää stanssilla, 510 kanapee leipää tarjolle. Leikkasin sikana sipulia. Reetun päivä alkoi hymyillen, mummeli oli pistänyt kahvin valmiiski. Teki stansseilla pyöreitä leipiä, 300 yhteensä. Reetu leikkasi paljon vihanneksia, hyvä fiilis. Reetu auttoi Ronjaa, Marleenaa, Roosaa, Mathiasta ja minua käymällä kaupassa ja hakemassa meille ruokaa. Mathias on levännyt, katsonut elokuvia ja nukkunut. Mathias on päättänyt mennä töihin, koska ravintola on täysi, ja tekemistä on paljon. Ronja on nukkunut ja sairatanut rauhassa. Ei ole Ronjalla enää kuumetta. Nikita meni töihin, leikkasi aamulla. Nikita teki myös uuniomenoita. Leikkasi loppupäivän porkkanoita. Tino meni tunniksi töihin, passitettiin kotiin tunnin jälkeen, käytiin oonan kanssa yksityisellä lääkärillä, mutta ei päästy, koska ei ollut lastenlääkäriä. Loppupäivän Tino makasi sänggyssä, kuume nousi, mutta laski iltaan kohti. Aamulla jyri katsoi elokuvia, meni 15.00 töihin. Jyri teki heti aluksi Tornettoja. Teki salaatin, kun oona tuli, jyri seisoi aika kauan. Kun Oona lähti, Jyri teki jälkkäreitä. Aloitti 20.15 vasta syömään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti